Shawn Bird on ollut viimeiset kaksi viikkoa kirjoittamassa seuraavaa teostaan Ruovedellä. Hän on kotoisin Kanadasta, mutta nyt jo kolmatta kertaa Suomessa vaihto-oppilasvuotensa jälkeen.
Shawn Bird
Viimeiset kaksi viikkoa kanadalainen kirjailija-runoilija Shawn Bird on työstänyt seuraavaa teostaan Vinhan Kirjakaupan residenssissä.

Taustalla ylähyllyllä Neulottu Kalevala -kirjan vierestä löytyy teos nimeltään Vanhoja suomalaisia puutarhoja, jonka on kirjoittanut puutarha-alan grand old lady Eeva Ruoff. - Tärkeä kirja. Ensimmäisiä lähdeteoksiani, hankin sen aikanaan divarista, kertoo Teija Alanko.
Jyrki Liikka
Alangolla on ollut residenssin toisen kerroksen keittiön pöydän ääressä oma paikkansa viikon ensimmäisestä päivästä lähtien.

Antje Pehle kertoo, että haluaisi tulla residenssiin uudelleen. "Ehkä höyrylaivalla, se olis kuin matkustamista ajassa", hän pohtii.
Sirkku Somero
Vinhan kirjakaupan residenssin ensimmäiset kuvataiteilijat ja samalla ensimmäiset ulkomaalaiset vieraat ovat berliiniläiset Antje Pehle ja Jochen Schneider. Berliinissä kevät on jo alkanut, Ruovedellä satelee lunta vielä vierailujakson viimeistä edellisenä päiväna. Se ei haittaa, vaan on mukavaa, erilaista: lumi tuo valoa.

Rautatieläisten kaveriporukan railakasta elämää.
Olli Jokinen
Pienoisrautatiet tulivat Olli Jokisen elämään ensin vaivihkaa, sitten isolla rysäyksellä.

Samae Koskinen viimeistelee esikoisromaaniaan Vinhan kirjakaupan residenssissä. Pitkää tekstiä kirjoittaessaan hän ei odota inspiraatiota, vaan istuu alas ja aloittaa. Tiiviiden laulutekstien aineksia varten taas pitää "elää elämää, käydä keskusteluja saunassa tai kaupan hyllyjen luona tai ihan missä tahansa".
Terhi Kääriäinen
Laulajasta ja lauluntekijästä on kuoriutumassa esikoiskirjailija. Samae Koskinen, miten tässä nyt näin kävi?

Päivi Hintsanen - Monarkki, 36x51cm, pigmenttimustevedos puuvillapaperille, 2023.
Vinhan galleriassa avautuu tämän viikon perjantaina kuva- ja mediataiteilija Päivi Hintsasen (1970) näyttely Aatelistoa ja teehetkiä.

- Irtonaisten lappujen järjestystä voi muuttaa. Laput teipataan kiinni, kun lappuun merkitty työ on tehty, kertoo Salo.
Jyrki Liikka
– Päätin, että olen 50-prosenttisesti kirjailija, erityisesti elämäkerturi, ja 50- prosenttisesti yrittäjä, kertoo Salo.

Taiteilija Ellen Thesleffin elämäkertateos on ilahduttanut Laine-Frigreniä.
Jyrki Liikka
Jyväskylän yliopistosta 2016 väitellyt historiantutkija Tuomas Laine-Frigren, 44, viimeistelee Vinhan residenssissä kirjaansa, jonka nimi on Sotalasten monet elämät – pohjoismaisen lastensiirron tekijät, kokijat ja seuraukset.

Magdalena Hai kertoo olleensa jännitys- ja kauhuviihteen kuluttaja nuoresta alkaen. Kauhua on myös hänen kirjoittamissaan nuortenkirjoissa.
Magdalena Hai esitti vakavan kysymyksen itselleen, pohti elämän tarkoitusta. Mikä on jälki, joka minusta jää maailmaan?

Viikon aikana Leena Louhivaara valmistelee tulevaa näyttelyä, joka avautuu Mikkelin valokuvakeskuksessa marraskuussa.
Jyrki Liikka
Residenssihuoneen saa helposti vieläkin kotoisammaksi. Valokuvaaja Leena Louhivaara on asettanut ikkunalaudalle vaasiin kimpun tulppaaneja.

Viikon Vinha -juttusarjassa puhutetaan Vinhan taiteilijaresidenssin asukkaita. ensimmäisenä vuorossa Riikka Szalai.
Sirkku Somero
Kirjailija Riikka Szalai on löytänyt vastapainon kirjoittamistyölle fyysisestä puutahatyöstä. Kesäisin hän työskentelee Hietaniemen hautausmaalla.

Luetuimmat
Tuoreimmat
Hyvää kevättä Visuvedeltä, täältä me taas ponnistamme!
Arto Kovasin
Pidetään valot päällä, Ruovesi!
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste