Anu Kuivasmäki
Anu Kuivasmäki
Kirkonkellot
Tulevan sunnuntain evankeliumissa (Joh. 14:1–7) niin Jeesus kuin apostoli Tuomas puhuvat tiestä. Tuomas kysyy: ”Kuinka voisimme tuntea tien?” Perustavaa laatua oleva kysymys, johon me itse kukin etsimme vastausta. Elämme jatkuvassa muutoksessa, maailma ehtii muuttua näiden rivien kirjoittamisen ja julkaisemisen välissä. Samalla kokoonnumme viikoittain kotikirkkoon hiljentymään ikuisen sanan äärellä. Onko tie jo itsessään vastaus?
Kun pidin ensimmäisiä saarnojani vuosia sitten, olin juuri tämän Raamatun kohdan äärellä. Saarnassa toistin sanaa tie, mikä selvästi hymyilytti kollegaani. Sittemmin olen oppinut, että toisto kuuluu uskonelämään. Muilla elämänalueilla toisto usein vie mielenkiinnon. Uskonnolliseen kieleen se kuuluu olennaisella tavalla. Sanan äärellä ollaan uskollisesti ja annetaan sen muovata mielen maisemaa. Hengellisessä kielessä kutsumme sitä Pyhän Hengen työksi.
Tie, jota elämän matkalla kuljemme, on hyvin vaihteleva ja ennakoimaton. Samaa olen kokenut viime päivinä Ruoveden ja Virtain keväisillä kyläteillä. Vauhti on oltava kohtuullinen, koska tien kunto voi yllättäen muuttua. Autoilijan pitää osata ennakoida, mutta ihmissuhteissa se paljon vaikeampaa. Tulemme yllätetyiksi, varsinkin silloin, kun luulemme tietävämme. Siksi kristityt puhuvat niin paljon nöyryyden merkityksestä. Jumalan lapsen herkän uskon varassa voi sanoa: ”En tiedä, mutta tunnen, että minua johdatetaan.”
Jeesus vastasi Tuomaksen kysymykseen: ”Minä olen tie, totuus ja elämä.” Tämä toteamus on samalla selkeä ja arvoituksellinen. Jeesuksen lupauksiin voi tarttua niin vahvalla kuin heikolla uskolla. Usko ei ole mitattavissa. Kristillinen usko on vastaus epätoivoon, ei epäuskoon. Yhä vähemmän näen ympärilläni ja itsessäni epäuskoa, sen sijaan on hyvin monenlaisia tapoja uskoa, sillä kukaan ei halua ajautua epätoivoon. Siksi seurakunnan tärkeimpiä tehtäviä on kannatella kyselevää ja haurasta uskoa, syvää kaipausta Jumalan puoleen. Jeesuksen seurassa saamme kysellä ja samalla luottaa hänen läsnäoloonsa. Seurakunnan toiminnassa on meidän turvauduttava yhä enemmän Jeesuksen lupaukseen: ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään” (Matt.18:20).
Jukka-pappi
Ylösnousemisensa jälkeen Jeesus näyttäytyi opetuslapsilleen useita kertoja opettaen heille vielä lisää Jumalan valtakunnasta. Kun pääsiäisestä oli kulunut 40 päivää, niin Jeesus nousi opetuslasten nähden taivaaseen. Tuota Jeesuksen taivaaseenastumisen päivää muistelemme helatorstaina. Jeesuksen oli aika mennä ja opetuslasten oli aika jäädä odottamaan Jeesuksen lupaamaa Pyhän Hengen voimaa. Lupaus toteutui kymmenen päivän kuluttua, helluntaina.

Eletään pääsiäisen jälkeistä ensimmäistä sunnuntaita. Päivää, joka otsikon mukaan on niin kuin vastasyntyneet tai valkoisten vaatteiden sunnuntai. Tämä kaikki viittaa kasteeseen elää uutena ihmisenä.
Eletään pääsiäisen jälkeistä ensimmäistä sunnuntaita. Päivää, joka otsikon mukaan on niin kuin vastasyntyneet tai valkoisten vaatteiden sunnuntai. Tämä kaikki viittaa kasteeseen elää uutena ihmisenä.
Viime lauantaina 27. huhtikuuta vietimme kansallista veteraanipäivää. Tätä päivää kanssamme maassamme juhlii enää hyvin pieni joukko veteraaneja.
Viime lauantaina 27. huhtikuuta vietimme kansallista veteraanipäivää. Tätä päivää kanssamme maassamme juhlii enää hyvin pieni joukko veteraaneja.
Tuhannet turistit eri puolilta maailmaa kokoontuvat joka pääsiäisaamu Puutarhahaudalle ylistämään Jumalaa Jeesuksen ylösnousemuksen ihmeestä. Eri kielet sekoittuvat yhteiseksi ylistys kuoroksi. Aamun kosteudessa lintukuoro yhtyy ylistykseen. Sinisellä taivaalla aurinko helottaa kirkkaana. Siellä me pienet ihmiset olemme maailman suurimman ihmeen äärellä. Edessämme on tyhjä hauta.

Mooseksen laissa todetaan Hammurabin lakia mukaillen, että ”silmä silmästä, hammas hampaasta.” (2.Moos 21:24) Se oli tuon ajan moraalinormi. Vanhaa testamenttia kunnioittaa pyhänä kirjoituksena kristittyjen lisäksi myös juutalaiset ja muslimit. Israelista ja Gazasta tällä hetkellä tulevat uutiskuvat kertovat, mitä tämä periaate käytännössä tarkoittaa. Se on juuri sen näköistä kuin uutiskuvat näyttävät.

Yhteisvastuukeräys käynnistyi Ruovedellä sunnuntaina Aatoksen messussa ja Yhteisvastuukonserttissa.
Yhteisvastuukeräys käynnistyi Ruovedellä sunnuntaina Aatoksen messussa ja Yhteisvastuukonserttissa.
Luetuimmat
Tuoreimmat
Hyvää kevättä Visuvedeltä, täältä me taas ponnistamme!
Arto Kovasin
Pidetään valot päällä, Ruovesi!
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste